Sunday 15 April 2018

Kikatusta kerrakseen Lempäälässä



Eskareiden pajapäivät Ideaparkin PiiPoossa 
                         
Järjestimme 5.–6.4.2018 Ideaparkin Piipoossa kielipajat kaikille kunnan eskareille. Pajoissa kävi yhteensä lähes 400 lasta sekä heidän esiopettajansa ja ohjaajia. Näin jo syyslukukaudella alkanut tutustuminen vieraisiin kieliin ja kulttuureihin jatkui. Toiminnallisten pajojen pitäjiksi pyydettiin ulkopuolisia tahoja, jotta yhteistyö eri tahojen kanssa saisi hyvän alkusysäyksen. Ruotsin pajasta vastasi Pohjola-Norden ja englanninkielisestä pajasta Spoken Word Theatre Company. Saksan kielipajaa piti alkujaan tulla pitämään Goethe Instituutti, mutta he joutuivat valitettavasti perumaaan tulonsa. Lempääläinen ystäväni Jelina Järvinen onneksi pääsi paikalle ja hän suunnitteli kahden päivän varoitusajalla aivan hellyttävän saksapajan, jossa hän esiintyi tunteikkaana klovnina. Avuksi pääsin minä monikielisen kanan roolissa😂

Eskarit touhusivat jokaisessa pajassa puoli tuntia kerrallaan. Ruotsin kielipajassa tehtävänä oli askarrella juhannussalkoon seppele tai kukkanauha. Askartelun jälkeen salon ympärillä tanssittiin ja laulettiin ruotsiksi sammakkolaulua. Englannin pajassa opeteltiin kehonosia leikkien ja laulaen sekä harjoiteltiin kohteliasta tervehtimistä. Myös liikkumisverbit tulivat tutuiksi. Saksapajassa Jelino-klovnin kanssa laulettiin, leikittiin ja jumpattiin sekä hassuteltiin. Lapset viihdyttivät puolestaan klovnia jo aiemmin Kikatus-tuokioissa opitulla banaanilaululla.

Me kaikki Kikatus-tutorit iloitsimme siitä, miten hienosti lapset jaksoivat osallistua 1,5 tunnin ajan ja siitä, miten Kikatus on sekä esiopetusryhmissä että kodeissa otettu vastaan. Samalla viikolla avoinna olleeseen sähköiseen palautekyselyyn vastanneet lapset ja huoltajat ovat antaneet meille paljon kannustavaa, positiivista palautetta. Kikatus on huoltajien mukaan näkynyt myös kodeissa. Lapset ovat esim. lauleskelleet Kikatus-tuokioissa opittuja lauluja. Ensi lukuvuonna Kikatus saa jatkoa alkuopetuksessa ja myös kolmansilla luokilla, jos jatkohankeraha myönnetään. Englantiakin varhennetaan. Tulevana tiistaina esittelemme koululautakunnalle toimintaamme.

Keväiset terveiset Lempäälästä monikieliseltä kanalta ja Kikatus-työryhmältä!




No comments:

Post a Comment