Akaa

Akaan Kielikirppari

Akaan varhennetun kielenopetuksen hankkeen Kielikirpparin sivuille pääset täältä:

https://kielikirppis.wordpress.com/

Akaan Kielikirppari

Hankkeen koordinaattori: Jenni Koskela

Kansainvälinen joulutori




Akaan kielikirppis yhteistyössä Viialan yhtenäiskoulun oppilaiden ja henkilökunnan sekä Viialan yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen kanssa järjestivät jo toistamiseen 
Kansainvälisen joulutorin.

Tapahtuma oli ilta-aikaan ja väkeä oli paljon. Markkinoilla oli myyntipöytiä, bratwurst-grilli, joululauluja ja askartelupaja. 

Torilla oli upeat koristelut, kaunista laulua ja toritungosta.


Suosittelemme!


Uusien Kikatus-opettajien perehdytys 


Olemme Akaassa syksyllä 2018 kouluttaneet varhennetun kielenopetuksen tunteja pitäviä esikoulun-, luokan- ja kieltenopettajia.

Syyskuussa järjestimme Lempäälän Vaihmalan hovissa kaksi koulutuspäivää, joissa toisessa vieraileva asiantuntija oli Tiina Sarisalmi Orivedeltä. 

Päivän aikana kuulostelimme tunnelmia, odotuksia ja huolia ja pyrimme ohjausryhmän kanssa näissä auttamaan. Kaikki varhentavat 1.1.2020 myös aiheutti vilkasta keskustelua. Toiminnallisuuteen kannustaen esittelimme Akaan materiaaleja Kikatus-tunneille ja opettajat pääsivät yhteistyössä suunnittelemaan varhennuksen tunteja.


Marraskuussa Viialan siirtokoululla vieraili Leena Pulli, joka innosti toiminnallisuuteen leikein ja erilaisin tehtävin. 






Kikatus-tunnit käynnistyivät Akaan kouluissa tammikuussa. 

Ennen Kikatus-tuntien alkamista pidettiin Kikatukseen mukaan lähteville opettajille koulutustilaisuus, jossa myös jaettiin Kikatus-materiaalit kouluille. Nämä tuntuivat innostavan opettajia.
Mahtavaa, että Akaassa mukaan on lähtenyt paljon rohkeita esi- ja luokanopettajia tunteja pitämään.
Akaassa kikatetaan englanniksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja ruotsiksi.



Kikatus-kuulumisia Kirkonkylän koululta


Kikatus-tunnit innostavat Rasin koululaisia




Rasin koulun eskarilaisista oli hauskaa opetella sanoja käsinukkejen avulla. Tässä harjoittellaan nimen kysymistä ja kertomista.


Rasin koulun 1.luokkalaiset nauttivat leikeistä ja varsinkin lauluista. Tässä etsitään itselle paria, jolta löytyy sama tervehdys.



Rasin koulun 2.luokkalaiset harjoittelivat värejä ulkona puuhippaa leikkimällä.

No comments:

Post a Comment